Kevin ja Debbie Martin: Te olette tärkeämpiä Jumalalle kuin se, mitä voitte tehdä!
Kevin ja Debbie Martin, Florida, USA (Suomi/Norja) olivat 13.9.09 NMC Jyväskylän puhujavieraina sunnuntai-illan tilaisuudessa. He ovat toimineet kansainvälisessä, kirkkokuntiin sitoutumattomassa ja tunnustuskuntarajat ylittävässä apostolisessa järjestössä, joka korostaa opetuksessaan raamatullista parantumista. Martinit ovat siirtymässä uuteen palvelutehtävään Norjaan, mutta aikovat säilyttää yhteydet Suomeen.
SINÄ ILTANA PELASTUIN
- Kevin: Usein kuulee kerrottavan, että olin suurissa vaikeuksissa ja ongelmissa ja sitten löysin siihen pelastuksen, mutta minulla ei ole ollut mitään tällaista. Olin USA:n armeijan palveluksessa. Pelkäsin, koska siellä annetaan rokotuksia ja minä pyörryin aina, kun rokotettiin. Siispä rukoilin, että Herra, jos olet olemassa, niin vastaa nyt. Kerroin kouluttajalle, että seuraavan kerran kun pistos tulee, niin pysyn tolkussani. Kun nousin seisomaan, hänellä oli kaksi henkilöä jo valmiina pitelemään minua. Pistoksia annettiin molempiin käsivarsiin yhtä aikaa, mutta minulla ei ollut pienintäkään tuntemusta siitä, että pyörtyisin.
- Kun tämä tapahtui, niin tiesin, että Jumala on olemassa. Mietin, mitä se tarkoittaa? Aloin käydä seurakunnassa, mutta kesti vuoden, ennen kuin meidät itse asiassa ”esiteltiin” Jeesukselle. Seurakunnassa, missä olimme, ei tehty sellaisia asioita. Vuosi sen jälkeen armeija lähetti minut palvelemaan toiseen tehtävään eri paikkakunnalle. Kun kävin koulutusta siellä, eräs mies lähestyi minua ja sanoi: tule raamatturyhmään. Hän kertoi kaikenlaisia huonoja asioita seurakunnasta, johon kuuluin. Sanoin: Jumala, jos se mitä uskon on totta, niin näytä minulle. Jos se ei ole totta, niin näytä minulle sitten totuus. Menin Raamatun tutkimisryhmään ja sinä iltana pelastuin. Tulin kotiin ja sanoin, että minä olen tullut uskoon. Vaimoni oli pois tolaltaan sen takia, koska hänen äitinsä ei ymmärtäisi sitä. Sanoin myös, että menen sinne seurakuntaan ja haluan tulla kastetuksi. Aloimme käydä siinä seurakunnassa. Vaimoni tuli mukaan, hän ei ollut siihen tyytyväinen, mutta tuli.
- Debbie: Olin siinä vaiheessa raskaana 8,5 kuukaudella. Kun hänet kastettiin, niin olin taustalla ja mieheni pyysi, että minustakin pidettäisiin huolta. Kevin ajatteli, että ehkäpä saan lapsen nyt, mutta itse asiassa olin vastaanottamassa siinä Jeesusta. Sillä tavalla otin Hänet vastaan. Olin aina tuntenut Jumalan, mutta en ollut koskaan ottanut Hänen Poikaansa vastaan. Siinä seurakunnassa, jossa olimme käyneet, ei sitä opetettu. Kun tulin uskoon, pystyin tuntemaan rakkauden. Ennen se oli niin, että minä annoin sitä ulos ja Jumala oli siellä jossain. En ollut varma, että Jumala kuulee minua, mutta sitten kun pelastuin, pystyin tuntemaan Hänen rakkautensa ja tiesin, että Hän kuulee.
SIELUNHOITAJAKSI
- Kevin: Halusin jollakin tavalla palvella Jumalaa. Oli paljon hankalia koteja, joissa oli kaiken maailman vaikeuksia. Päädyin kouluun, missä tuli kristilliseksi sielunhoitajaksi. Olin yhä palvelemassa säämiehenä armeijassa ja tein seurakunnassa kristillistä sielunhoitoa. Eräänä päivänä olin opiskelemassa Raamatun kirjoituksia ja lukemassa kohtaa Ef. 4:11, missä Paavali opettaa palveluviroista seurakunnassa ja luettelee niitä. Kun luin kohdan: paimeniksi ja opettajiksi, niin koin, että joku minussa sanoi: se olet sinä. Ajattelin sielunhoitotyötä, mitä olin tekemässä, mutta aloin tietää, että Hän todella puhui minulle. Menin puhumaan pastorilleni. Kerroin vaimolleni ja hän sanoi, että hän ei halua olla pastorin vaimo.
VAHVA VAROITUS
- Debbie: En halunnut, koska ne saavat turpiinsa. Lapsia kiusataan. Pastorin vaimolla ei ole ystäviä. Sanoin, etten halua sellaista.
- Kevin: Sillä tavalla hän näki sen asian. Siinä tunnustuskunnassa, missä olimme silloin, sanottiin, että jos vaimo ei ole sinun mukanasi, se ei toimi. Sanoin: no niin, Jumala, mitä minä teen? Jumala vastasi: älä tee mitään, odota vain. Niinpä odotin noin kaksi kuukautta. Rukoilin eräänä päivänä: Jumala, entäpä tämä asia, jos Sinä todella kutsuit minut. Jumala vastasi: mene kysymään häneltä (vaimolta). Niinpä menin.
- Debbie: Jumala oli antanut minulle unen ja Hän sanoi, mitä minä olin. Se oli vahva varoitus, että minun tuli herätä ja lakata potkimasta vastaan, koska tämä oli Hänestä. Hän sanoi, että minun ei tarvitse huolehtia, vaan Hän pitää huolen kaikesta. Niinpä sitten lähdin eteenpäin matkalle.
- Kevin: Kun sitten menin kysymään häneltä, niin hän sanoi, että on valmis siihen. Hän on kyllä tehnyt paljon enemmän, kuin vaan ollut matkassa mukana. Jumala on laittanut intohimon hänen sydämeensä!
RUKOILE SUOMEN PUOLESTA
- Kevin: Me emme itse asiassa ole alun perin Floridasta, vaan olemme syntyneet ja kasvaneet Massachusetissa, jossa on neljä vuodenaikaa niin kuin Etelä-Suomessa. Olimme Floridassa ja olin yhä armeijan palveluksessa, kun Herra puhui minulle eräänä päivänä vuonna 1993 ja sanoi, että haluan sinun rukoilevan Suomen puolesta. Niinpä aloin rukoilla ja rukous laajeni vuosien aikana sisällyttämään Suomea ympäröivät maat. Samoihin aikoihin tutustuimme palvelutyöhön, missä nyt olemme ja johon liityimme mukaan vuonna 1997. Se palvelutyö alkoi esirukoilla Suomen puolesta ja vuonna 1998 aloimme lähettää tänne tiimejä 2-3 kertaa vuodessa. Esirukous laajeni niin, etten enää ollut vain minä, joka rukoilin, vaan oli esirukoustiimi, jossa oli 10-12 ihmistä. Jumala alkoi näyttää meille herätystä Suomessa.
- Debbie: Jumala näytti minulle noin kaksi vuotta aiemmin, ennen kuin Kevinille, että me menisimme Suomeen asumaan. Hän sanoi, että minun ei tule kertoa sitä Kevinille, vaan Hän kertoo sen itse, koska Kevin ei ole vielä valmis.
JOS OLET VALMIS, OVET OVAT AUKI
- Kevin: Aikaisin vuonna 2004 alkoi palvelutyön johtaja kysyä meiltä - olin pastori siinä seurakunnassa, ja hän oli esirukous- ja profeetallisessa ryhmässä - että käytämmeköhän me teitä sillä tavalla, kuin Jumala haluaa teitä täysin käyttää. Olin onnellinen ja tyytyväinen siihen, mitä olimme silloin tekemässä. Minulla ei ollut sellaista tuntumaa, että minkään pitäisi muuttua, mutta myös tiesin, mitä hän ajattelee, koska hän oli halunnut lähettää pariskunnan tänne Suomeen. Oli myös olemassa muitakin paikkoja, joihin olisimme voineet mennä. Niinpä aloin rukoilla ja ainoa, mitä sain, oli, että seuraavan kerran kun lähetätte tiimin Suomeen, niin me mennään.
- Me tulimme ja sen jakson lopussakaan minulla ei ollut vielä hajuakaan, että me tultaisiin Suomeen asumaan. Olimme ajamassa Helsinkiä kohti ja seuraavana päivänä oli lento pois. Istuin etuistuimella ja edessäni avautui näky: Jeesus seisoi siinä ja kurotti kätensä minua kohti, se oli ruohoinen tasanko. Tiesin, että Hänen takanaan on Suomi ja Hänen edessään oli se, missä me nyt olimme. Hän näytti: jos olet valmis, ovet ovat auki. Silloin tiesin ja pian kerroin sen Debbielle. Menimme kotiin ja aloimme sitten valmistella tulemista. Debbie ei kertonut minulle, että hän jo tiesi, ennen kuin vasta lähes vuotta myöhemmin, kun olimme jo melkein tulleet Suomeen.
- Debbie: Kun saavuin lokakuussa 2004 käymään tänne, kuulin Herran sanovan: tervetuloa kotiin! Kun olin lähdössä, olin surullinen kuin olisin lähtemässä kotoa pois. Täällä ollessamme Herra antoi minulle sanan ja puhuin sen eräälle naiselle, jonka kanssa olin puhumassa. Hän sanoi, että tulet vielä takaisin, ennen kuin vuosi on lopussa. Olimme täällä siis lokakuussa 2004, lähdimme pois 3.11 ja muutimme tänne 1.11.2005 – muutto tapahtui juuri sen vuoden sisällä.
HURRIKAANI AVUKSI
- Debbie: Meidän piti saada talo myytyä Floridassa. Kanssamme asui kaksi perhettä ja meillä oli 9 kissaa. Herra löysi kodin kuukauden sisällä kaikille kissoille. Annoimme päivämäärän, jolloin kahden perheen piti muuttaa talosta pois. Sen ajan sisällä he pystyivät löytämään asunnot ja saamaan rahat sitä varten. Tiesimme, että talo tarvitsee remonttia, mutta meillä ei ollut rahaa tehdä sitä. Niinpä Jumala lähetti hurrikaanin paikalle - tai itse asiassa vihollinen teki sen - mutta se oli meille etu. Meillä tapahtui vain vähän vahinkoa, mutta vakuutusyhtiö antoi meille paljon rahaa, koska he sanoivat haluavansa, että kaikki tehdään kunnolla. Kutsuimme kaikki hyvät ystävät laittamaan taloa kuntoon, että voisimme säästää rahaa. Pystyimme maalaamaan koko talon, laittamaan uudet matot ja remontoimaan keittiön täysin. Kun oli aika myydä talo, se näytti tosi kivalta.
OLET PENNIN VELKAA
- Debbie: Herra kertoi, paljonko talosta pitää pyytää. Hän kertoi myös, että se henkilö, joka ostaa talon täyttää tietyt kriteerit. Monet ihmiset pysähtyivät, kolkuttivat ovellemme ja pyysivät, että saisivat ostaa talon. He halusivat maksaa minkä summan tahansa, mutta Jumala oli kertonut, mikä summa oli ja odotimme, että Jumala tuo oikean henkilön. Asunnonvälittäjämme oli uskova ja henkilön, joka osti talon, välittäjä oli myös uskova. Olin kertonut Herralle, että tähän hintaan sen myyn ja olet minulle yhden pennin velkaa. Se oli osa sitä vahvistamista, että Hän antaa minulle sen yhden pennin takaisin. Kun kirjoitimme ostosopimuksen, niin ihminen joka osti talon, antoi siinä sen pennin minulle.
- Kevin: Useimmat parit sanoivat, että tässä on se hinta, mitä tarjoamme, vähän vähemmän kuin pyyntö. Nämä ostajat pyöristivät summan kokonaiseksi ja summa oli juuri se, minkä Jumala meille sanoi.
- Debbie: Kun nämä ostajat etsivät taloa, niin heillä oli lista, mitä he halusivat talossa olevan. Oli vain yksi asia, mikä ei ollut heidän listallaan, mutta sen pystyi rakentamaan, koska meillä oli iso tontti. Niinpä kun he tulivat taloon, he tekivät jotain sellaista, mitä ei kukaan muu: he menivät ulos ja sanoivat välittäjälle, että he haluavat tämän talon ja maksavat mitä vain pyydetään. Normaalisti kiistellään hinnasta. Tiesimme silloin, että se oli Jumalasta.
JUMALA TIESI KAIKEN JA OHJASI HYVIN
- Kevin: Kun aloimme remontoida taloa, niin markkinat siihen aikaan oli sellaiset, että ostajat olisivat antaneet vain vähän enemmän rahaa, kuin millä alun perin ostimme talon. Meillä oli laskuja maksettavana, emmekä olisi pystyneet tulemaan niiden laskujen kanssa Suomeen. Siihen, kun laitoimme taloa kuntoon, kului kolme kuukautta ja markkinat nousivat. Myimme talon kaksi ja puoli kertaa korkeammalla hinnalla, millä olimme itse sen ostaneet. Saimme kaikki laskumme maksettua ja pystyimme vielä sijoittamaan rahaa vuokra-asuntoon. Sitten kun tuli seuraava hurrikaani, niin asuntomarkkinat laskivat jälleen. Koska emme pyytäneet korkeampaa hintaa, kuin minkä Jumala oli sanonut meille, niin talon ostaneet ihmiset eivät päätyneet maksamaan siitä naurettavan korkeata hintaa, joka sitten markkinoiden laskiessa olisi tullut eteen. Jumala tiesi kaiken ja ohjasi hyvin.
IDENTITEETTI
- Kevin: Jumala haastoi sydämeni. Se palvelutyö, mitä olin tekemässä, oli minulle tärkeä. Hän sanoi: kun tulet Suomeen, heillä on ihmisiä, jotka tekevät tätä, älä tee sitä siellä. Ajattelin, että sehän minä olen (sielunhoitaja), mutta Herra sanoi: ei, sinä olet enemmän. Niinpä minun piti luopua jostain, joka oli minulle se, mistä Hän oli antanut näyn. Minulle se oli oma identiteettini. Tuntui, kuin olisin luopunut elämästäni. Kun tulin Suomeen Hän alkoi opettaa meitä, että älä lukkiudu väärään identiteettiin, vaikka se tekisi jotain sinänsä hyvää.
INTOHIMO ISRAELIA KOHTAAN!
- Kevin: On ainakin yksi asia, minkä viemme Suomesta mukanamme: intohimo Israelia kohtaan! Tiesimme, että Israel on Jumalan kansa, mutta kun tulet Suomeen, niin voit huomata, miksi Suomi on niin paljon Jumalan sydämellä: koska Israel on niin tärkeä Jumalan ihmisille Suomessa ja Suomi on siunannut sitä. Jokaisen muun kansan tarvitsee saada se sama sydän!
- Debbie: Olemme nähneet niin monia ihmisiä, joilla on sydän juutalaisten puoleen. Matkustamme paljon ympäri tätä kansakuntaa ja olimme ensimmäisen vuoden aikana hämmästyneitä siitä, kuinka paljon Suomen kansa rakastaa juutalaisia. Se sytytti jotain uutta meissä. Amerikkalaisina me emme sillä tavalla ajattele sitä, se itse asiassa laittoi meihin uuden halun: nyt mekin kylvämme juutalaiseen kansakuntaan. Ennen Suomeen tuloamme emme tehneet sitä. Saimme kiinni siitä samasta rakkaudesta, mikä suomalaisilla ihmisillä on, koska näemme siunaukset tässä kansassa sen tähden. On totta Jumalan sanan perusteella: kun siunaat minun kansaani, minä siunaan sinua.
MAAILMA TARVITSEE TEITÄ
- Kevin: Te suomalaiset olette enemmän, kuin luulette olevanne. Jumala ei tehnyt virhettä. Hän haluaa teidät enemmän kuin Hän tarvitsee teitä. Maailma tarvitsee teitä ja Jumala käyttää teitä koskettamaan tätä maailmaa. Te olette tärkeämpiä Jumalalle kuin se, mitä voitte tehdä Hänelle. Jeesus on parempi kuin voit kuvitella. Hän ei satuta sinua eikä laita sinua tekemään jotain, mitä et ole. Jos tulet Jeesuksen luo, löydät tyydyttävimmän elämän, mitä ikinä voit kuvitella. Se tulee olemaan haaste, mutta Jeesus vie sinut läpi siitä. Hän on hyvä!
Teksti: Marja-Leena Kortelainen
Kuvat: Martti Kortelainen
Tulkki: Tarja Aho
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


